sunnuntai 26. maaliskuuta 2017



Tiekartta puutiaistautien ekologiseen torjuntaan

Hämähäkkieläimiin kuuluvat puutiaiset eli punkit (Ixodes ricinus ja Ixodes persulcatus) tartuttavat meillä ihmisiin borreliabakteereja (Borrelia burgdorferi s.l.) sekä puutiaisaivokuumevirusta (TBEV). Borrelioosi ja TBEV näyttävät THL:n tartuntatautitilaston mukaan yleistyvän nopeasti. Punkit kantavat myös muita ihmisten ja eläinten tauteja. Äskettäin punkeistamme on löydetty myös nk. toisintokuumeen aiheuttajaa Borrelia miyamotoi -bakteeria. Kanadassa on havaittu, että myös ns. koirapunkki voi levittää tätä bakteeria (https://canlyme.com/2018/06/07/13065/). I. ricinus-punkki voi levittää myös alpha gal -hiilihydraattia, joka aiheuttaa allergian punaiselle lihalle; meillä tapauksia on vasta yksi, mutta Ruotsissa jo useampia. Ihmisten tietoisuus puutiaisvälitteisistä taudeista on viime vuosina parantunut ja lisännyt TBEV-rokotteiden ottamista sekä suojautumista maastossa liikuttaessa. Ilmaiseen puutiaisaivokuumerokotukseen oikeuttavia asuinalueita lisättiin manner-Suomessa viimeksi maaliskuussa 2018, ja pahin taudin riskialue on tällä hetkellä Kotkan saaristo. Toisaalta joillakin alueilla on havaittu viime vuosina erittäin nopeaa punkkien määrän nousua (Sormunen 2018), joten sairastuneiden määrän voi olettaa vielä nousevan. Kuivana ja kuumana vuoden 2018 kesänä tartunnat jäivät hieman vähäisemmiksi, koska punkit eivät voi väijyä kuivissa oloissa.

Sairastumisriski borrelioosiin on yhden punkin pureman jälkeen kohtalaisen pieni, ellei punkki ehdi olla iholla pitkään, mutta TBEV voi tarttua nopeastikin. TBEV ja toisintokuume ovat kuitenkin harvinaisia: vain muutama prosentti punkeista kantaa näitä tauteja. THL julkaisee tilastoja diagnosoiduista tautitapauksista (tartuntatautien tilastotietokanta), borrelioosiin liittyvien lääkärikäyntien määrästä ja  TBEV:n riskialueista. Sen sijaan eri borrelioita kantaa 15-20 prosenttia punkeista, joten sen saavat vuosittain tuhannet suomalaiset. Borrelioosi on hankala diagnosoitava ja hoidettava, koska erilaiset borreliabakteerin alalajit aiheuttavat erilaisia oireita. Bakteerit pystyvät jopa muuntautumaan eri muotoihin, esim. spiraaliksi, palloksi tai biofilmiksi. Kroonisen borrelioosin olemassaolosta on keskusteltu paljon; on arveltu, että borrelioosin aiheuttamat vauriot ja näin ollen myös oireet saattaisivat jäädä pysyviksi, vaikka itse bakteeria ei enää elimistössä olisi ainakaan aktiivisessa muodossa.

Ilmastonmuutos lisää punkkitauteja kolmea kautta: punkkien talvikuolleisuus alenee, niiden aktiivinen ihmisten ja kotieläinten tartutusaika pitenee ja punkkien elinkierrossa tarvittavien nisäkkäiden eloonjäänti ja lisääntyminen paranevat. Puutiaisvälitteiset taudit ovat meillä yleisiä Etelä-Suomen rannikkoalueilla ja harvinaisempia sisämaassa. Tähän voi olla syynä se, että rannikon ilmasto on leudompi, sisämaassa isäntäeläinten kanta on harvempi ja se että epidemia ei ole vielä ehtinyt levitä sinne rannikolta, josta se on lähtenyt liikkeelle - ehkäpä muuttolintujen mukana tulleista punkeista?

Monikymmenvuotinen tutkimus Yhdysvaltojen koillisrannikolla (mm. Richard Ostfeld, Felicia Keesing, Taal Levi) osoittaa, että punkkitautien punkkien lisääntyminen ja esiintyminen on riippuvainen isoista nisäkkäistä, kuten valkohäntä- ja metsäkauriista – samalla lailla kuin hirvi on välttämätön hirvikärpäselle. Meillä lähtötilanne on sikäli Ruotsia huonompi, että Etelä-Suomessa esiintyy runsaasti molempia edellä mainittuja puutiaistauteihin kytkettyjä kaurislajeja, ja niiden kanta on reippaassa kasvussa. Meillä Suomessa eletään punkkitautien levinneisyysalueen reunalla, ts. nämä taudit ovat vasta leviämässä manner-Suomeen, ja epidemia olisi nopein toimin vielä pysäytettävissä. Ahvenanmaa on poikkeus tästä pääsäännöstä: puutiaisaivokuume on siellä jo vanhastaan tuttu Kumlingen tautina, jonka ensimmäiset kuvaukset ovat 1800-luvun lopulta. Dudecimin katsaus vuodelta 1992 (Viljanen ja Lehtinen) osoittaa, että Pohjoismaissa pääasiat punkkitaudeista tiedettiin erittäin tarkkaan jo 1980-luvulla. On hätkähdyttävää havaita, että vasta viime vuosina tämä tietous on levinnyt laajemman yleisön tietoon. Punkkitautiepidemia olisi todennäköisesti ollut Suomessa pääosin estettävissä, jos tätä tietoa olisi sovellettu.

Punkilla on neljä kehitysvaihetta: muna, toukka, nymfi ja aikuinen. Keväällä uudet munista kuoriutuneet punkkitoukat tarvitsevat muodonmuutokseensa eli siirtyäkseen seuraavaan kehitysvaiheeseen veriaterian jostain lämminverisestä eläimestä, yleesä nisäkkäästä tai linnusta (kts. kuva elinkierrosta). Punkkien munavaihe on pääsääntöisesti puhdas, joten vasta toukkavaiheen punkit saavat veriaterian mukana taudit elimistöönsä, ja ne säilyvät punkissa sen myöhemmissä elämänvaiheissa ja muodonmuutoksissa. Tautien siirtyminen on mahdollista myös isäntäeläimen kudosten kautta punkkien aterioidessa lähellä toisiaan samassa eläimessä; tätä (ns. co-feeding transmission) pidetään tärkeänä TBEV:n elinkierrossa. Vaikka borrelioosin tai TBE:n prevalenssi eli esiintyvyys punkkipopulaatiossa olisi pieni, voi niitä silti olla lukumääräisesti paljon isossa punkkipopulaatiossa. Ihmisen sairastumisriskin kannalta olennaisin luku on juuri tauteja kantavien punkkien tiheys maastossa.

Punkkivälitteisten tautien epidemian synnylle on siis kaksi välttämätöntä ehtoa:
1) alueella on oltava punkkien määrää lisääviä isoja tai keskikokoisia nisäkkäitä (yleensä hirvi- tai jäniseläimiä), ja
2) alueella on oltava taudinaiheuttajia kantavia piennisäkkäitä tai lintuja, ns. reservuaareja eli varastoja, joista punkkien toukat ja nymfit saavat ne elimistöönsä.

Borreliabakteerien reservuaareista luonnossamme yleisimmät ovat lukumäärältään yleisimmät nisäkkäämme myyrät ja maassa elävät linnut kuten mustarastaat. Nämä eläinlajit ovat melko lyhytikäisiä, mutta taudit siirtyvät punkeista reservuaarien uusiin sukupolviin tehokkaasti, muuten taudit häviäisivät luonnosta. Tautien on siirryttävä myös takaisin uusiin punkkisukupolviin. Tämä edestakainen kierto on herkempi häiriöille viruksilla kuin bakteereilla, ja siksi virusta esiintyy meillä vain laikuttaisesti. Borreliat ja aivokuumevirukset säilyvät luonnossa talvehtivissa punkeissa, jotka tartuttavat keväällä jälleen uudet reservuaarieläimet. Tietyn alueen punkeissa esiintyvät taudit määräytyvät juuri sillä paikalla esiintyvien reservuaarieläinten mukaan, mutta myyrien rooli on keskeinen, koska ne infektoivat todennäköisesti vähintään 90 prosenttia uusista punkeista, ja linnut ja muut eläimet vain alle 10 prosenttia.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kolme meillä yleisintä ihmisiä sairastuttavaa borreliabakteeria ovat niveloireita aiheuttava Borrelia burgdorferi s.s. (kantajina pienjyrsijät ja linnut), neuroborrelioosia aiheuttava Borrelia garinii (kantajina linnut), ja iho-oireita aiheuttava Borrelia afzelii (kantajina pienjyrsijät). Tästä pääsäännöstä on poikkeuksia: tiedetään, että neuroborrelioosin yhteydessä ihmisen elimistössä voi esiintyä B. gariniin sijasta myös B. afzelii, B. burgdorferi tai B. valaisiana. Samassa punkkiyksilössä on usein enemmän kuin yksi borrelian alalaji. Eri borreliat ovat kuitenkin jossain määrin erikoistuneet eri isäntäeläimiin: jos bakteeria kantava punkki imee verta bakteerin kannalta 'väärästä' eli sille sopimattomasta isäntäeläimestä, saadun veren koostumus voi häiritä taudinaiheuttajan lisääntymistä punkissa.

Yhdessä kauriissa tai jäniksessä voi olla kerrallaan useita satoja punkkeja, eli yksi yksilö voi luovuttaa verta tuhansille eri kehitysvaiheiden yksilöille kesän aikana. Kukin aikuinen punkkinaaras voi munia samoin kaksi tuhatta munaa. Mitä suurempi isäntäeläin, sitä enemmän ja sitä elinkelpoisempia munia syntyy. Viime vuosina hirvikanta on Etelä-Suomessa 2000-luvun alun huipusta hieman laskenut, mutta laskun on korvannut metsäkauriin ja erityisesti valkohäntäkauriin kannan nousu. Niitä on jo yhtä paljon kuin hirviä ja pakkautuneena paljon pienemmälle aluelle Lounais-Suomeen. Pahimmilla alueilla valkohäntäkauriita voi olla jopa yli sata yksilöä per tuhat hehtaaria maata, kun korkeimmat hirven jäävät kannat ovat vain noin kymmenesosa tästä. 1960-luvulta alkaen hirvieläinten yhteenlaskettu talvikanta on vähintään viisinkertaistunut, 50 tuhannesta 250 tuhanteen yksilöön. Metsästys on meillä vähentänyt petoeläimiä ja suosinut metsästettäviä kasvinsyöjälajeja. Ainakin koko Etelä-Suomessa, mutta erityisesti Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, on siis aina riittävästi hirvieläimiä punkkinaaraiden "lisääntymisalustoiksi".

Välillä esitetään ajatus, että hirvieläimillä voisi olla borrelioosiepidemiaan myönteinen vaikutus. Aluksi punkkimäärä nousee nopeasti kannan nousun mukana, mutta korkeilla hirvieläinmäärillä enää vähän. Korkea hirvikanta voikin hieman vähentää borrelioiden esiintymistä toukka- ja nymfivaiheen punkeissa, kun ne imevät verta kauriista myyrien tai rastaiden sijasta, koska hirvieläimet eivät siirrä borrelioita niistä verta imeviin punkkeihin, vaan voivat jopa jossain määrin puhdistaa niitä taudeista. Tämä laimentuminen (dilution) johtuu siitä että kauriin tai muiden märehtijöiden, kuten nautojen tai lampaiden, veressä Borrelia-bakteeri ei voi kunnolla lisääntyä. Siksi esimerkiksi kaupungeissa ja perinneympäristöissä maisemaa hoitavien nautojen ja lampaiden laitumilla punkkeja voi olla runsaasti, mutta borrelioita vähemmän. Hirvieläinten rooli punkkien lisääntymisalustoina on selvästi tärkeämpi kuin niiden rooli mahdollisena punkkien puhdistajina: vain pieni osa punkkien toukista ja nymfeistä ruokailee hirvieläimissä, jotka ovat aikuisten punkkien suosikkikohde. Aiheesta on julkaistu 15.5.2020 juttu Länsiväylä-lehdessä, haastateltavana emeritusprofessori Heikki Henttonen (linkki lähdeluettelossa). Paitsi hirvieläinten, myös jäniseläinten määrä ja biomassa on sen verran suuri, että niillä on varmasti vaikutusta punkkien määrään. Jänis ja rusakko ovat kaiken lisäksi "kaksineuvoisia": ne voivat toimia sekä borrelioosin reservuaareina että punkkien määrän lisääjinä (kanit pääsääntöisesti vain määrän lisääjinä).

Tärkeimmistä tautien reservuaareista pienjyrsijöistä metsähiiriä esiintyy vain eteläisessä Suomessa, joten meillä punkkien kanssa jatkuvassa kontaktissa olevista nisäkäsreservuaareista merkittävin ryhmä ovat koko maassa yleiset myyrät, joista yleisimmät ovat metsä- ja peltomyyrät. Niillä alueilla Suomessa joissa avohakkuualueita on paljon, niiden määrällä ja borrelioositartunnoilla voisi olla yhteys myyrien määrän kautta, mutta ei maatalousvaltaisella etelärannikolla. Myyriä lisäävien heinittyneiden avohakkuualojen määrä on ollut viime vuosikymmeninä koko lailla vakio (vain suhdannevaihteluita, ei trendiä), joten niiden ravintoresurssi ei liene kasvussa. Lähes jokaiselta metsähehtaarilta löytyy vähintään muutamia myyriä, huippuvuosina parhaimmillaan satoja. Tärkeistä borreliareservuaareista mustarastaiden määrä on meillä lintuinventointien mukaan viime vuosina selvästi noussut. Maassa elävistä tai pesivistä linnuista biomassaltaan merkittäviä ryhmiä ovat metsäkanalinnut (metso, teeri) ja sorsalinnut (sinisorsa ja haahka), mutta niiden osuutta epidemioissa ei vielä tunneta. Lisäksi pitää muistaa, että pienetkin isäntäeläimet kuten myyrät ja linnut vaikuttavat tautien määrän lisäksi punkkien määrään auttamalla pieniä punkkeja kehittymään seuraavaan kehitysvaiheeseen, erityisesti niinä vuosina kun myyriä on paljon. Tauteja kantavien nymfivaiheen punkkien määrä lieneekin suurimmillaan juurikin myyrähuipun jälkeisenä keväänä.

Tuoreen tutkimuksen (Cuellar ym. 2019) mukaan borrelioosi saattoi olla yleinen Suomessa 50 vuotta sitten. Vasta-aineita oli jopa viidenneksellä väestöstä. Selityksenä tähän lienee maatalousvaltainen yhteiskunta jossa oltiin kotieläinten kanssa läheisissä tekemisissä.

Myyriä saalistavien nisäkäspetojen kokonaismäärä ei liene muuttunut viime vuosina kovin oleellisesti, mutta petoyhteisön rakenne on muuttunut: ketun määrä on merkittävästi vähentynyt ja sen tilalle ovat tulleet vieraslajit minkki ja supikoira. Meillä lumijälki-inventoinnit kertovat, että ketun kanta on pienentynyt noin puoleen koko Suomessa viimeisen 25 vuoden aikana - sen sijaan näädän populaatio on suunnilleen ennallaan. Varsinais-Suomessa ketun määrää mittaava jälki-indeksi on pudonnut 20 vuodessa neljäsosaan (20 > 5). Petoyhteisön rakenteen vaikutuksesta punkkivälitteisten tautien riskeihin on saatu vastikään uutta tietoa: Hollannissa tehdyssä Tim Hofmeesterin tutkimuksessa ketut ja näädät vähensivät, paitsi punkkien määrää hiirissä ja myyrissä, yllättäen myös infektoituneiden punkkien määrää maastossa: niistä jäi jäljelle vain viidesosa alkuperäisestä määrästä. Vaikutusmekanismin arveltiin perustuvan siihen, että jyrsijät vähensivät liikkumistaan petouhkan vuoksi, jolloin punkkien ja jyrsijöiden kontaktit vähenivät ja punkit saivat vähemmän tautitartuntoja. Petouhkan tiedetään myös heikentävän myyrien lisääntymistä. Petoeläimissä esiintyy myös usein punkkeja, mutta ne - samoin kuin koiratkaan - eivät ole kovin hyviä reservuaareja eivätkä lisääntymisalustoja punkeille. Edellä mainituista syistä pedoista on enemmän hyötyä kuin haittaa punkkien torjunnassa. Äskettäin sveitsiläisessä tutkimuksessa huomattiin myös muurahaisten olevan hyödyllisiä punkkien vähentäjiä.

Tuoreessa tutkimuksessa (Wikström ja Kjellander 2022) analysoitiin hyödyllisellä tavalla nisäkkäiden ravintoketjun jäsenten mahdollista suhteellista vaikutusta punkkitauteihin. Kirjoittajat päätyivät siihen, että ainakin läntisellä Uudellamaalla supikoirien ja jäniseläinten kannoilla olisi merkittävä tauteja lisäävä vaikutus. Julkaisussa esitetään malli, jonka avulla voidaan systemaattisesti analysoida erilaisia ravintoketjuja ja ekosysteemejä; samat päätelmät kun eivät sovellu joka alueelle Suomessa. Joka tapauksessa on hyvä korostaa sitä, että ravintoketju on punkkivälitteisten tautien kannalta ratkaiseva ja siihen voidaan vaikuttaa, eli ihmisten käyttäytymisen muuttaminen ei ole ainut mahdollisuus punkkivälitteisten tautien torjunnassa.

Punkkitautien ekologinen torjuntaohjelma

Ilmastonmuutos ja punkkien isäntäeläinten kantojen muutokset lisäävät punkkivälitteisten tautien esiintymistä Suomen luonnossa. Leviämisessä on keskeinen rooli toisaalta punkkien määrää lisäävillä kasvinsyöjänisäkkäillä ja toisaalta eläimillä, jotka siirtävät taudinaiheuttajat punkkien sukupolvesta toiseen. Näistä tärkein lajiryhmä ovat myyrät, mutta linnuilla kuten rastailla on myös osuutensa, joka on vielä jossain määrin tuntematon. Petoeläimistä hyödyllisimmät ovat keskikokoiset pedot kettu ja näätä, koska ne pystyvät rajoittamaan myyrien liikkumista ja lisääntymistä. Ravintoketjujen ennallistaminen kasvinsyöjien kantoja alentamalla ja petoeläimiä suosimalla vähentäisi siis todennäköisesti punkkivälitteisten tautien esiintymistä ihmisillä. Kaikkein haitallisimpia punkkien isäntäeläimet ovat paikoissa, joissa ihmiset oleskelevat paljon ja joista niitä ei voida helposti poistaa, eli kauriit, rusakot, rastaat, hiiret, myyrät ja rotat taajamien puutarhoissa ja metsäisissä puistoissa.

Punkkitautien hillinnässä auttavia toimenpiteitä:

- Aidataan pihoja ja puistoja kauriiden ja jäniseläinten poissa pitämiseksi.
- Tehostetaan hirvieläinten metsästystä, erityisesti metsäkauriin ja valkohäntäpeuran osalta.
- Vähennetään riistaeläinten talviruokintaa, rajaten sen lähinnä metsästyksen avuksi syksyisin.
- Pidetään villisian kanta pienenä.
- Ei anneta hirvieläinten kuten metsäkauriin, valkohäntäpeuran, saksanhirven ja kuusipeuran runsastua Keski- ja Pohjois-Suomessa.
- Vähennetään ilveksen, ketun ja näädän metsästystä.

Anneli Jalkanen, maat.-metsät. tri, metsänhoitotiede, Espoo

Lisää aiheesta

Punkkien elinkierrosta: hs.fi/tiede 30.5.2017: Hirvieläimet levittävät punkkeja, mutta punkkitaudit ovat peräisin pikkueläimistä

https://en.wikipedia.org/wiki/Lyme_disease_microbiology

www.borrelioosi.net, www.eucalb.com

http://ecdc.europa.eu/en/healthtopics/vectors/vector-maps/Pages/VBORNET-maps-tick-species.aspx

http://www.eurosurveillance.org/images/dynamic/EE/V16N27/art19906.pdf

Diza E, Papa A, Vezyri E, et al. 2004. Borrelia valaisiana in Cerebrospinal Fluid. Emerging Infectious Diseases 10(9):1692-1693.

Cuellar ym. 2019. https://www.clinicalmicrobiologyandinfection.com/article/S1198-743X(19)30530-0/fulltext

Margaretha Gustafsson, parasitolog och docent i cellbiologi vid Institutionen för biovetenskaper, Åbo Akademi: https://www.hbl.fi/artikel/koncentrera-jakten-pa-hjortdjur/

Thomas G.T. Jaenson, prof. in medical entomology, Uppsala University: https://www.hbl.fi/artikel/vitsvanshjort-och-radjur-producerar-mangder-av-sjukdomsoverforande-fastingar/

http://www.ja.se/artikel/51425/fel-information-om-att-radjur-minskar-borrelia.html

Heikki Henttonen, metsäeläintieteen professori, Luonnonvarakeskus:
-Metsästäjä-lehti 2/2017 s. 52-53. Verkossa http://www.lehtiluukku.fi/lehti/metsastaja/_read/02-2017/142274.html
-Punkit halajavat hirvieläimiä. Jahti-lehti 2/2017 s. 34-35. Verkossa: http://digijahti.fi.

Suomessa asuu yhteensä 20000 kiloa västäräkkejä - Mitkä lintulajit ovat raskaassa sarjassa? https://yle.fi/uutiset/3-9839050

Tim Hofmeester. 2016. The wild life of tick-borne pathogens. Väitöskirja, Wageningenin yliopisto. Ladattavissa Google Scholarista.

http://www.natursidan.se/nyheter/ju-fler-ravar-och-mardar-desto-farre-sjukdomsbarande-fastingar/

Liha-allergia: https://en.wikipedia.org/wiki/Alpha-gal_allergy

Länsiväylä 15.5.2020.  Asiantuntija: Hirvieläinten kannan kasvu lisää punkkien määrää – "Rakastavat kauriita ja peuroja" https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1502041

Viljanen Matti & Lehtinen Pekka. 1992. Lymen borrelioosi. 108(9):846 https://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/9/duo20158

Sormunen, J.J. 2018. Questing ticks, hidden causes. Tracking changes in Ixodes ricinus populations and associated pathogens in southwestern Finland. TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA – ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS SARJA - SER. AII OSA - TOM. 349 TURKU 2018.

Sormunen J, Kulha N, Klemola T, Mäkelä S, Vesilahti E-M, Vesterinen E. 2020. Enhanced threat of tick-borne infections within cities? Assessing public health risks due to ticks in urban green spaces in Helsinki, Finland. Zoonoses and Public Health 67 (7): 823 - 839.

Sormunen, J, Mäkelä S., Klemola T., Alale T., Vesterinen E. 2023a. Voles, shrews and red squirrels as sources of tick blood meals and tick-borne pathogens on an island in southwestern Finland. Ticks and Tick-borne Diseases 14 (3): 102134.


Sormunen, J., Sääksjärvi, I., Vesterinen, E., Klemola, T. 2023b. Crowdsourced tick observation data from across 60 years reveals major increases and northwards shifts in tick contact areas in Finland. Scientific Reports 13 (1): 21274.


Uusitalo Ruut, Siljander Mika, Lindén Andreas, Sormunen Jani J, Aalto Juha, Hendrickx Guy, Kallio Eva, Vajda Andrea, Gregow Hilppa, Henttonen Heikki, Marsboom Cedric, Korhonen Essi M, Sironen Tarja, Pellikka Petri, Vapalahti Olli. 2022. Predicting habitat suitability for Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus ticks in Finland (2022)

Parasites and Vectors 15(1): 310.


Zingg, S. Dolle, P. Voordouw, M.J. Kern, M. The negative effect of wood ant presence on tick abundance. Parasites & Vectors (2018) 11:164 

Wikström, M. & Kjellander, P. 2022. Harar och mårdhundar ökar risken för borrelios. S. 61- 92 teoksessa: Gunnel Englund (toim.). 2022. Välmående av vilt. Yrkeshögskolan Novia, Vasa, Finland. Novia Publikation och produktion, serie R: Rapporter 1/2022.


Päivitetty: 11.01.2024.